maanantai 27. elokuuta 2012

Etenemistä


Viime viikon tapahtumia tontilla:
- Iso kaivuri levitti louheet tielle ja poistui,  nyt ollaan oman kaivurin voimalla jatkettu hommia.
- Tielle on ajettu soraa ja se saadaan varmaankin tämän viikon alkupuolella valmiiksi.
- Talon kohdalta kallio on putsattu ja sokkelin kohdat harjattu siistiksi.
- Täkymetrillä merkataan talon kulmat alkuviikon aikana.
- Siirrettiin oja kulkemaan pitkin rajaa ja ollaan tasattu siltä puolen ”etupihaa” ja edetty jo tulevan tallin kohdalle.
- Pystymuotteja varten käydään hakemassa lautaa perjantaina ja timpuri tulee aloittamaan hommia lauantaiaamuna : )
Ja sama kuvina:








tuonne koivujen väliin tulee meidän pihasauna (sitten joskus tulevaisuudessa :) )


kuisti tulee tähän putsattuun kohtaan


autotallin yksi kulma tulee suurinpiirtein tuohon ison kiven kohdalle


kyllä siitä vielä tie tulee



Siirretty oja











Viikonlopun kelit oli mitä parhaimmat ulkona työskentelyyn, toivottavasti näistä keleistä saadaan vielä nauttia.
Mukavaa alkanutta viikkoa !
-uts

maanantai 20. elokuuta 2012

Pienin askelin

Piaksiet kuulumiset ja kuvia sateiselta sunnuntailta,
meillä edetään hitaasti mutta vielä ollaan onneksi aikataulussa  :)







                                     









                                      


Tienpohjalle on laittettu suodatinkangas ja hiekat ajettu siihen päälle, jottei louhe repisi kangasta rikki. Seuraavaski sitten iso kaivuri töihin ja louheen levitys tielle, sitten soraa pääle ja tien pitäsi olla "ajokunnossa".


Mukavaa viikkoa!
-uts

maanantai 13. elokuuta 2012

Viikonloppuna

Muutettiin ja pakerrettiin tontilla.
Muutto saatiin kunniakkaasti hoidettua lauantaina, kokopäivä siinä kyllä meni (autotalliin kertyy kummasti tavaraa vuosien varrella : ) ).

Perjantaina ja sunnuntaina saatiin tehtyä pieni katos tavaroille, mie putsasin kalliota tartuntojen kohdalta, pihatielle leviteltiin hiekkaa, jotta louhe ei repisi suodatinkangasta rikki (eli siis ison kaivurin työ jatkuukin vielä) ja nautittiin lämpimästä kelistä ja maisemista:


















Mukavaa alkanutta viikkoa!
-uts

torstai 9. elokuuta 2012

Pikkuhiljaa

Työkiireet on pitäneet meikäläisen poissa tontilta mutta tässä viikossa on kuitenkin kerinnyt jo jotain tapahtumaankin.
Kaivuri on tehnyt hommia ja nyt on saatu talon paikka siistiksi louheesta ja louhe levitetty tien pohjille, joten ison kaivurin työt tontilla alkaa olla tehty.
Perustussuunnitelmat tulivat postissa maanantaina ja treffit timpurin kanssa on sovittu lauantaille. Laskettiin muuten, että lautaa pitää muotteja varten hankkia  1,2 km : D
Muuttoa olen tehnyt pikkuhiljaa pitkin viime ja tätä viikkoa, voiton puolella ollaan ja enää isoimmat huonekalut ja autotallin sisältö on muuttamatta uuteen kotiin. Sunnuntaina on vanha asunto sitten jo luovutuskunnossa uusille asukkailleen.

Sokerina pohjalla, eilen sain Sarilta kuvia meidän kiintokalusteista, kas tässä:




Alakerran pohjakuva

Keittiö:

keittiösuunnittelun inspiraationa: tibrokok.se
 
tibrokok.se


Meidän keittiö

Tasot ovat kiveä, keittiön allas ikkunan alla (80cm) ja toinen allas saarekkessa seinän vieressä (40cm).
Liekkari tasosta nousevana jossa valkoinen lasipinta, joten häviää mukasti näkyvitä kun on alhaalla.
Koneet täysin integroituina (myös viiniteline :) ). Mikro ja uuni mustina.




Keittiöstä ruokailutilaan


 Tämän vitriinikaapin idea on varastettu messutalo Aarteesta :)



Kodinhoito- ja pukuhuone:


Pukuhuone


Pukuhuoneen toisen kaapin päälle on tulossa iv-kone ja tuohon koloseen kulkemaan putkia ja ne koteloidaan sinne piiloon.




Kodinhoitohuonetta


Hyvästi on meilä kaappitilaa, sitten pitää vaan etsiä mustat koneet : )



Seinäkaappi pikkutavaroille


Tämän seinäkaapin alle saa hyvin koiran kupit piiloon.



Kuisti


Kuistin toisella seinällä on paikka vaatteille ja toisella puolella istumapenkki..


Kuistin "vastapuoli"



Yläkerran pohjakuva

  
Suunnittelun lähtökohtana: kvanum.se



kvanum.se

Makkari
Makkari, josta väliseinäikkuna avoimeen tilaan. Toimii myös "kirjastona"/vierashuoneena.




toinen "pikkumakkari"

 Tänne makkariin laitetaan/tehdään kirjoituspöytä laittamalla levy tuohon hyllyjen kohdalle seinän suuntaisesti.


p.s Meille tulee talo kahden kuukauden päästä :)


Torstai on toivoa täynnä!
-uts