maanantai 28. tammikuuta 2013

vkot 3 ja 4


Pari viikkoa on vierähtänyt edellisestä postauksesta.
Ollaan vietetty useampi ilta kotona kuin talolla, joten konkeerrettista edistymistä on tullut vain vähän.
Toissa lauantaina otettiin taas kipsilevytalkoot ja kannettiin 40 kpl lattiaan menevää levyä sisälle, aika tehokas jumppa meikäläiselle : )
Edellisellä viikolla saatiin loput iv-kanavat paikoilleen ja niiltä osin valmiiksi, eli vain armaflexit ja kulmien eristykset puuttuu (sekä se iv-kone).
Alakerran katot on koolattu lukuunottamatta tiloja, joissa tehdään alaslaskut (eli wc, kph, s ja ph), koolauksien takia levytettiin kodinhoitohuoneen seinä.
Ai niin, pyydettiin valmiusastetodistus talosta, joka on nyt 62%
Kävin viime tiistaina uudelleen laattapisteellä ja hieman tehtiin (taas) muutoksia, näistä laittelen kuvia hieman myöhemmin ;)
Viime viikonloppuna levytetiin kuistin ja eteisen väliseinä sekä vedetiin ensimmäiset sähköjohdot :)

Rakentaminenhan ei ole pelkästään sitä "raskasta työtä" kun itse rakentaa amatöörinä, se on myös suunnittelua ja tukimista, laskemista ja miettimistä.
Meillä on viime viikot ollut ajatuksissa seuraavia:
- Yläkerran lattialämmitysputkien osalta jouduttiin hieman tekemään selvitystyötä ja muutoksia, putken paksuuden osalta.
       - Tämä saatiin kuntoon, tulee 12mm putkea mutta kamalan tiheseen (tässä on mukava savotta)
- Takan toimitusaikaa siirrettiin kesälle, jottei tulisi kiirusta lattiavalun kanssa. 
- keskuspölyimurin putkiston kulkureittejä ja eri valmistajien putkien leveyttä ollaan tutkittu
      - saa olla 42mm putki, jotta saadaan nätistä koolausten välissä kulkemaan.
- kuraeteisen laatoitusta/laatoittamattomuutta ja kaatoja kodarin osalta.
- vessoihin kun ei tule lattiakaivoja niin pesualtaissa täytyy olla ylivuotoreikä, joten allasvalikoima hieman kapeni.
- suihkut ja kph lattiakaivo on laatta asioiden puolesta tullut mietittäväksi
- maaperätutkimuksista ollaan pyydetty tarjouspyyntöjä, niin saadaan autotallin perustussuunnitelmat alkuun.
       - hinnat pyörii 600 - 800 eur välissä, riippuen onko laaja- vaiko suppeatutkimus.


Tässä muutama kuva viime viikoilta:



khh väliseinä

oviaukko, khh:sta tv-huoneeseen

keittiön katto koolattu

eteisen katto koolattu

kuistin ja eteisen välisen seinän levytys

kuisin kurttuputkia


kuistin ja eteisen väliseinä levytettynä

ensimmäinen sähköjohto matkalla :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!
-uts

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

vko 2

Toinen viikko tätä vuotta takana ja ensimmäinen lentsu iski, loppuviikko onkin tullut otettua hieman rauhallisemmin (ärsyttävää!!).

Talolla ollaan kuitenkin saatu hommia taas hieman eteenpäin.
Tällä viikolla ollaan puuhailtu viemäreiden, vesijohtojen ja iv:n parissa. Meillä on nyt siis pyttyjen viemärit valmiit ja yläkerran pikkuvessan vesijohdot myös. Yläkerran iv:sta on tehty nyt n: 70%, joten kanavien osalta saadaan se varmaankin ensi viikolla valmiksi.

Kun nyt itse tehdään itselle taloa niin on tiettyjä asioita, jotka on meille tärkeitä (ja näin tekemällä päästään niihin vaikuttamaan). Yksi näistä asioista on se, että tekniikka pitää saada piiloon ja suunnitella niin, ettei tule hupsuja kulmia ja hassuja pintavetoja.
Tässä ollaan tähän mennessä onnistuttu aika hyvin ja sen pitäisi sitten näkyä lopputuloksessa :)

Tiiviltä tuli tiistaina meidän saunarakennuksen ja autotallin ikkunat ja ovet (tykkään!),
on muuten ihan mukava kun on hieman suurempi piha missä näitä säilöä (muutoin voisi olla jokseenkin ahdasta :) ).

Perustussuunnittelijan kanssa soiteltiin myös ja keskusteltiin hieman autotallin perustuksista, ja niiden osalta aloitetaan suunnittelutyöt lähiviikkoina. On sitten nekin kunnossa ja päästään aloittamaan autotallia heti kun routa antaa myöden.


Ihanaa sunnuntaita kaikille!
Mie taidan mennä saunan kautta takasin sohvalle odottelemaan Olipa kerran lakamista :)
-uts


Tässä vielä muutamia kuvia viikon varrelta:

pihasaunan ja autotallin ikkunat

autotallin varasto-osan ovi

"saunan"ovi

pikkuvessan vesijohtoja

yläkerran pikku wc

pikku vessan viemärit

tuuletus ja pyttyviemärit

yk:n isomman wc:n viemäri


alakerran iv:t, kone vaan uupuu

yläpohjaan mnevät kanavat


kanavat ja työmies ;)



sunnuntai 6. tammikuuta 2013

vko 1

Vuosi vaihtui ja sitä hieman juhlittiin tuttavien ja kuplajuoman merkeissä, uuden vuoden lupauksiakin tuli pari tehtyä :) ..tiisaista tulikin raksavapaa, rakentamista ja vapaa-aikaa luvattiin pitää sopivassa suhteessa.

Meillä on tällä viikolla iv-asennukset edenneet ja alakerta niiden osalta onkin jo valmis, uupuu vain IV-kone. Yläpohjaan tulevia putkia olen eristänyt noin 30 metriä, joten niiden osaltakin ollaan edetty hienosti. Nyt vaan loppui muutama oleellinen tavara, joten lähdettiin talolta jo hyvissä ajoin (lue: tämä loppupäivä onkin sitten laskettu tarvetta ja tehty ostoslistaa rautakappaan).

Iv-kone yllätti miut koollaan (onkin 80cm leveä ja korkeutta yli metrin kaikkine putkineen), eli onkin paljon isompi kuin olin olettanut. Tämähän  tarkoitti siis sitä, että uusiksi meni pukuhuoneen kaapistot.
No, tunnin kun piirtelin ja mittailin,  niin uusi kaapistojärjestys oli valmis ja siitä tulee itseasiassa aika hieno :)

Ai niin, väliovet saapuivat torstaina, ihanat ovat kyllä!

Lauantaiaamu aloitettiin levyurakalla, kannettiin yläkerran lattiaan tulevia kipsilevyjä 42 kpl sisälle..
(juu, tänä aamuna tiesin etä olin jotain eilen kannellut :D )

Laatta-asioita olen myös taas miettinyt. Laatapisteeltä en ole saanut vastausta kun sinne laittelin viestiä ja hieman se on käynyt harmittamaan. Täytyy lähteä käymään Kaakelikeskusella ja katsastaa heidän tarjontansa. Nettisivuilla oli ainakin muutamia kiinnostavia laattoja, jotka pitää käydä tarkastamassa livenä.





pariovissa on maitolasia

kasa väliovia ja putkia

alakerran ankkärit jo paikoillaan

kasa kipsilevyjä, joiden päällä oli eristysvillan leikkauspiste :)

saunan, tv-huoneen, vessan,  kph:n  ja kodarin iv-tä

vaatehuoneen nurkasta nostetiin ylös

eristettyä kanavaa ja änkkärit odottaa asennusta


Leppoisaa sunnuntaita ja mukvaaa alkavaa viikkoa!
-uts