sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Viikot 21 ja 22

Tämä onkin nyt sadas kirjoitus tänne blogiin :D

Parin viikon aikana ollaan taas saatu talon ulkopuolta valmiimmaksi.
Isoin näkyvä asia oli kyllä etupuolen päätykolmio (johon teetettiin peltisepällä käypäinen pelti, joka on katon värinen).

Nostin oli meillä kaksi päivää lainassa ja silloin saatiin maalattua talon korkeat osat etupuolelta ja myös toisen sivun päätykomio, tehtiin kulkuluukku yläpohjaa ja saatiin etupuolen räystäs- ja koristelaudat kourulistaa lukuunottamatta paikoilleen. Talon takapuoli tehdään loppukuusta kun otetaan nosturi uudelleen lainaan ja tällöin myös maalataan toiseen kertaan korkeat kohdat ja ikkunakoristeet.

Onneksi saatiin apuja toiselle nosturipäivälle, muutoin ei varmasti oltaisi ehditty saada näin paljoa aikaan. Suuri kiitos apuvoimille!

Niin ja perinnelankutkin saatiin laitettua ja terassin kulmissa on jo pellitkin paikoillansa.

Suuri urakka tehtiin talon sivulla olleen puukasan kanssan, kun siirettiin se järkevämpään sijoituspaikkaan, jotta saadaan maakasa pois imeityskentän tieltä ja seassa olevat kivet tallinpohjille.

Tänä viikonloppuna sitten kannettiin yläkertaan lattiakipsilevyt ja väliovet pois tieltä.
Saatiin harmaavesiviemärit melkein kokonaan valmiiksi, kodinhoitohuone jäi kesken kun yksi 75-putki uupui.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että tulevien viikkojen ohjelmassa onkin alakerran lattiavaluun valmistautuminen. Styroksit tilataan varmaankin alkuviikosta ja haetaan tuo uupuva putki eli  ..jee, meillähän on kohta lattia ;D

Huomenna tapaan pihasuunnittelijan ja katsotaan läpi suurempia linjoja pihan osalta.. ja miulahan on hyviä ideaoita jo kamalasti mielessä :D .. tästä kirjoittelen myöhemmin lisää.


..mutta, nyt takaisn nauttimaan ihanasta ulkoilmasta!

Näihin kuviin ja tunnelmiin,


<3


Perinnelankut maalattuna

pääsy yläpohjaan








saarekkeen vesipisteen viemäri ja liekkarin poistoputki




parvekkeen lattia ja pilarit  koolattu
parvekkeen näkymiä :)

-uts

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Viikot 19 ja 20

Kädet huutaa hoosiannaa mutta viikonlopun saldoon olen kyllä tyytyväinen, eli tänä viikonloppuna sain maalattua talon ensimmäisen kerroksen (tosin koristeet on vielä sutimatta) ..ja sillä välin kun mie sudin seiniä niin T valoi loppuun yläkerran lattian, hyvä me!!!

Saatiin parveke toissa viikolla "hupusta" ja nyt valo tulvii ihanasti  koko yläkertaan ja porrasaukosta valo hiipii myös alakertaan. Meillä parve sijoituu ilta-aurinkoon ja viime viikonloppuna siellä tulikin jo istuskeltua fiilistellen kesäiltaa.

Parvekkeelle on laitettu  parvekekermi ja sivupellit, kattopaneelit ja sähköt saatiin myös kuntoon, eli se on nyt "lattiaa" vaille valmista siis :)

Takapuolen puluparvekkeihin saatiin laitettua rästäslaudat ja myös ensimmäiset nurkkalaudat yläulkonurkkiin.

Ai niin,
meille oli myös hormi jo tuloillaan..
.. se asia saatiin hoidettua muutaman puhelun jälkeen ja hormi odottelee nyt takkatoimittajan toimistolla sovittua toimitusajankohtaa (joka on siis hienäkuun alussa :D )
Hormi oli siis tulossa raskaalla jakeluautolla ja vaikka muutoin oltaisiin voitu ottaa se säilytykseen asennusta odottelemaan, niin tuon painorajoituksen takia se ei onnistunut.


Pareke ennen Kerabitin asennusta


Asennus käynnissä


..ja miltei valmista :)



Parvekkeen katon paneloitsi aloitetttuna



Ja paneloiti sekä sähköt valmina. Pilarit valaistaan alahaalta ylöspäin.


Yläkerran lattia valettuna, nyt odotellaan muutama viikko ja saadaan laitettua tämän päälle kipsilevyt ja sitten on yk:n  lattia valmis :)



..aika rakka homma oli muuten kun ilman tikkaita ei yllä mihinkään  :D

värivalinta osi kyllä nappiin..

<3

..Arvatkaan kuka on iltaisin suunitellut pihaa, juu, sinne ne ajatukset karkaa kun kesä tulee ja puut alkaa vihertää :) Mietiskeltiin, että meille voisi sopia myös punertava antiikkikivi pihaan,  kun  tuo kallio on hieman punertava.
Kivituhka ollaan suljettu pois kulkureiteiltä,  jotka tulee autotallilta talolle sillä ollaan kuultu useammalta, että se tuppaa kantautumaan kenkien ja koiran mukana aika herkästi sisällä (?).

No, nämä suunnitelmat saattavat vielä muuttua useaan otteeseen kun meillä pihan kimppuun päästään vasta vuoden päästä..mutta suunnitelminen on tosi kivaa :)



Ihanaista viikkoa!

p.s mitäs muuten  tykkäätte talon väristä?

-uts

maanantai 6. toukokuuta 2013

vko 17 ja 18

Ihana aurinko.. kesä <3

Meillä siis ollaan viime viikoilla puuhasteltu ulkona enemmän kuin sisällä kun kelit ovat olleet niin mahtavat (..ja tuo painorajoitus on vieläkinc tiellä, kuulemma kesäkuun alkuun saakka?).

Ulkotöitä tehdessä rupesin ymmärtämään miksi monasti puhutaan, että Kannustalo on hieman arvokkaampi rakentaa. Koristeluun menee kyllä paljon aikaa :) ..mutta kun tule valmista niin on todellankin kaiken vaivan vääritit!

Meillä on siis tapahtunut seuraavaa:

koko yläkerta on piiritetty ja siprutettu :D

..tällä viikolla sitten valetaan nuo kolot umpeen.


Terassin kulmat on molemmin puolin paneloitu
..ja ovat koristeita vaille valmiina


laiteltiin rintapellit paikoillensa..

..ja heti tuli valmiimman näköstä :D



terassin ulkoseinämän koolaukset tehtynä 


Tässä sitten paikoillaan jo ulkoverhouspaneeli, koristelista ja räystäspaneelit


Pitkä sivu koolattuna


Pitkä sivu "valmiina"

Takapuolen  "yläkerran" räystäslaudat paikoillansa

Talon ulkopuolen parissa meillä vierahti tunti jos toinenkin, siinä samalla tuli myös poltettua hieman roskia ja siivottua pihaa, apurinkin meillä oli taas pitkästä aikaa mukana kun kelit antaa taas myöden ;D

Amerikantryffeli heräs päikkäreiltä :)

niin ja maalisävykin löydetiin ja se on aikas ihana  <3
 Koristeisiin löydettiin myös hyvä valkoinen, eli ei muuta kun maalipönttöjä ostamaan ja sutimaan.

Ihanaista viikkoa!

-uts

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Viikot 14 - 16

Eletään siis hetkiä, kun tuntuu ettei talo etene yhtään..är ä ..vai  liekkö vain lievää turnausväsymystä?
Tuntuu, että tehty työ ei vie taloa yhtään eteenpäin..eli siis mitään suurta ja selkeää ei nyt tapahdu.
No, josko se tästä..
.. niin ja päivityskin unohtui tänne tehdä viime viikonloppuna kun piti synttäreitä juhlia :)

Meidän tielle tuli tässä muutama viikko sitten painoraja (8t), joten  raskasliikenne on kielletty. Meille ei näin ollen vielä pääse betoniauto eikä toisaalta päästä tekemään tallin maatöitäkään, kun soraa pitää saada tuotua n.6 kuormaa. Nostattetaan tallia aika reilusti, ettei takana kulkevan ojan mahdolliset  keväiset "tulvimiset" aiheuta tulevaisuudessa ongelmia.
..mutta toisaalta, hommia meillä kyllä on vaikka isot autot eivät pääsisikään vielä kylään ;D

Tänään ennen kotiin lähtöä kun istuskeltiin terasilla ja syötiin viimeiset eväsleivät auringossa, ja ainoat asiat mitkä rikkoivat hiljaisuuden oli  lintujen viserrys ja veden solina, niin samalla mietin, että onpa sitä kyllä onnellisessa asemassa kun saa rakentaa talon näin ihanalle paikalle! <3 Kevät!


...No, ollaan me kai vähän jotain näkyvääkin saatu männä viikkoina aikaan:

yläkerran väliseinät ovat nouseet

Väliseinää turvotetiin hieman, jotta saadaan tähän seinän sisäään telkku ja biotakka <3

  on myös siprutettu yläkertaa

yläkerran sähköt on saatu hyvälle mallille


Yläkerran seiniä on alettu levyttämään

Tikkaat  on asennettu paikoillensa



tehty kipsivalu yläkerran pikku vessaan, työhuoneeseen ja meidän makkariin


Tämmöinen pieni vesirakennelma on tarkoitus tehdä "liikenneympyrän" keskelle

Tästä ideavarastan meidän pihatien varteen 

alakerran seinät on tasoitettu: eli tehtynä pohjat, hiottu ja tasoitettu pintatasoitteella ja taas hiottu. Eli ne on mutamaa fiksausta vaille valmiit :)

Tikkaat matkalla paikoillensa
 taisteltua "tulvavesien" kanssa

Sattiin siis  viime syksynä laitettua vain toinen rumpuputki paikoillensa ja se ei jaksa vetää tätä vesimäärää. Kunhan maa sulaa hiukan niin liittymä avataan ja laitetaan tuo toinen rumpu paikoillensa.


Ollaan saatu myös liekkarin poistoputki paikoillensa. Kävin myös Topi-keittiöllä noiden kodinhoitohuoneen muutosten puitteissa ja ne on nyt piirretty niiltä osin uusiksi, samalla piipahdetiin myös pintavärillä suunnitelmassa pintoja ja ulkomaaleja, joista huomenna haenkin testipytyt :)

Ihanaa sunnuntaita ja mukavaa alkavaa viikkoa!

-uts