sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuoden viimeiset, vkot 51 & 52

Pakkanen piti meitä joulunalusviikolla useampana iltana kotona.
Saattiin kuitenkin yläkerran päätykolmiot villoitettua, viimoiset tuulenohjauslevyt paikoilleen, kodinhoitohuoneen kattoon tuulensuojalevyt ja alkuun sen villoitus.

Pakkasiltoina mie piirtelin huoneita (alustavia luonnoksia vaatehuoneesta, huonejärjestyksistä yms) ja tv-huoneen built-in kirjahyllyn työkuvat sain vihdoin valmiiksi, siitä tulee kyllä  hieno!


Ihana tonttuilukin tuli koettua ennen joulunviettoon siirtymistä, Kannustaloedustajemme kävi tuomassa miule töihin joulumuistamisen, jossa mukana oli myös paketti Kannustaloilta, tuli aika hyvä joulufiilis tästä :)

Joulu pyhitettiin yhdessäololle ja levolle. Aatto meillä menikin herkutellen, löhöillen ja scrabblea pelaillen. Aivan mahtavuutta ja muutama ihana lahjapaketti oli piste ii:n päälle :)


Joulunpyhien jälkeen kun palattiin "arkeen",ollaan talolla saatu tehtyä seuraavaa:
Kuistin katon villoitus, höyrysulku ja nyt se on koolattukin.
Kodinhoitohuoneessa on sama tilanne, se saatiin villoitettua, laitettiin iv-putket ja höyrysulutettiin, huomenna alkaa sen koolaus. Iv-putket eristin maassa, ja onnistui aika helposti.

Myös ensimmäinen ulko-ovi pääsi paikoilleen, talo kyllä kylpee valossa <3

Sähkökuvia olen useampana iltana pyörittänyt pöydällä ja värikynä on viuhunut, näin amatöörinä tarvitsee nimittäin hieman väriä kuviin, jotta osaa sitten vedellä piuhoja oikein..
no, varmaan tulee silti harottua useampaan otteeseen pipoa kun sähköjä vetelee paikoilleen :D

*****************

Tämä on ollut mitä mahtavin vuosi, siihen on mahtunut onnistumisia, epäonnistumisia, kiirettä ja rentoja hetkiä, paljon iloa ja myös niitä surun hetkiä, pieniä suuria asioita ja yksi suurimmista haaveistamme on toteutunut, me eletään nyt meidän unelmaa ja tässä hetkessä.

Mie toivon kaikille ihanaa uutta vuotta ja ilonhetkiä.
Nauttiikaa elämän pienistä iloista ja kulkekaa haaveitanne kohti <3

Hyvää Uutta Vuotta!!
-uts

******************

Millan putiikista tuli haettua kuuseen muutama uusi pallo :)

ihana kolkutin kannustaloilta

Kuistin katto villassaan

päätykolmiot villoissaan

eirtettyä iv-putkea kodinhoitohuoneen kattoon

apujoukot on parhautta!

tämä ovi pääsi paikoilleen kodinhoitohuoneeseen

Kuistin katto

..koolattuna

putkia katoon 


<3




3 kommenttia:

  1. Me saimme ekassa talossa kullan värisen kolkuttimen, joka päätyi lapsen leikkihevostallin oveen. Toisessa talossa kauniin hopean värisen ovilaatan. Ilmeisesti erilaiset versiot moderneihin ja perinnetaloihin:) Tuo hopeanvärinen on huomattavasti kauniimpi kuin kullanvärinen versio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultainen ei meilläkään pääsisi oveen saakka, tämä hopeinen kyllä varmaankin pääsee (tai heti kun raaskii uuteen oveen naulailla :D )

      Mukavaa uutta vuotta teille! :)

      Poista
  2. Mukavaa uutta vuotta, blogistani löytyy sinulle tunnustus!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista