tiistai 20. syyskuuta 2011

Muutama ajatus lämmitysmuodoista sekä ekologisuudesta

Meille nykyiseen kotiin vaihdettiin elokuussa etäluettavat sähkömittarit, ennenhän tosiaan maksettiin sähkölaitoksen  arviolaskutuksen mukaan. Talomme on sähkölämmitteinen, meillä on varaavat patterit, ilmalämpöpumppu sekä varaavatakka(Käytämme yö- ja päiväsähköä tästä syystä). Olemme mielestäni  nuukia sähkökäyttäjiä, ja emme turhaan pidä tarpeettomasti laitteita valmiustilassa tai joka huoneessa täysvalaistusta, jos siellä ei ketään ole.
-          No, onko tämä kannattavaa?  -Kyllä! Saimme nimittäin mukavasti hyvitystä tasauslaskussa.

Koska nykyinen talomme lämpiää sähköllä, niin paljon mietitty eri lämmitysjärjestelmiä jo pidemmän aikaa. Lämmitysmuodon valinta uuteen taloon on omalla tavallaan ollut aika selvä jo pidemmän aikaa, ja osaltaan vaikutti  tontinkin valintaan.  Tonttimmehan mahdollistaa maalämmön ottamisen kalliosta tai maahan laitettavan putkiston kautta, ja uskoisin (ainakin vielä tällä hetkellä) että se toteutetaan poraamalla.

http://www.nibe.fi/

Lämmitysmuodon valinta on iso ja olennainen osa rakentamiseen ryhtymistä. Eri lämmitysmuotojen puolesta ja vastaan väitteitä on hyvinkin paljon saatavilla kun  vaan viitsii hieman tietoa etsiä.
Meille tärkeitä asioita ovat ekologisuus, uusiutuvien energialähteiden käyttö sekä totta kai käyttökustannukset, eli olemme valmiit investoimaan alussa enemmän rahaa lämmityslaitteiden hankintaan kuhan pitkäaikaiset käyttökustannukset ovat matalahkot.
Olemme kiinnostuneita myös aurinkopaneeleista, ja koska talomme tulee huomattavasti korkeammalle  ja saadaan kattoalaa etelään, niin pystyisimme hyödyntämään myös tätä. Aurinkoenergialla saataisiin laskennallisesti noin  kuuden kuukauden lämpimät vedet, joka kuulostaa aivan mahtavalta : )
Aurinkopaneelit (nibe.fi)

Muutamia esitteitä olen aiheesta selaillut ja tämmöinen ratkaisu kuulostaisi sopivalta: Maalämpöpumppu, jossa lämminvesivaraaja, johon saa liitettyä aurinkopaneelit ja vesikiertoinen lattialämmitys. Myös varaavatakka halutaan alakertaan, ylös voisi riittää kiertoilmaversio.
Takka halutaan siis jo tunnelmankin vuoksi, mutta myös turvaamaan lämmityksen jos sähkökatkos kestää pidempäänkin. Näistähän on hyviä esimerkkejä viime vuosilta kun lunta on tullut ja myrskyt puhaltaneet.  Mehän kun sitten asutaan maalla niin sähköt ei saata palata yhtä vauhdikkaasti takaisin kun kaupungissa : )
Myös veden kulutukseen vaikuttaminen kiinnostaa, turhaan ei tietenkään lotrailla mutta haluaisin tietää onko nuo kosketusvapaat vessojen hanat toimiva ratkaisu, eli kuluttaako ne vähemmän vettä verrattuna tavalliseen hanaan? Yleensähän vesi valuu kokoajan kun pesee kasvoja tai saippuoi käsiä uudelleen pesun yhteydessä, hampaiden pesun ajaksi lapsilla tupaa hana jäämää valumaan.. Onko kellään kokemuksia vaihdosta/onko noista kosketusvapaista hanoista hyötyä?
Suihkut kai kuuluu miettiä seuraavaksi : ) Onkohan tuo Oraksen uusi sekoittaja tarpeellinen tai hyödyllinen kapistus? Ehkä toimisi hyvin lapsille. Ja noita haaveilemiani kattosuihkuja mietin, eli kun suihkusuutin on  kirjaimellisesti katossa niin haaleneeko vesi matkalla, jolloin tulee otettu tästä syystä kuumempia suihkuja?

Oras Eterna (Oras.fi)

Ja mites sitten valaistus?  Suositaan ledejä ja hyödynnetään tekniikkaa, hämäräkytkimillä, liiketunnistimilla ja ajastuksella?
Voi ei, kamalasti on mietittävää ja itse asiassa aika mukavaa puuhaahan tämä on kun ei ole kiire mihinkään..ja eikös se sanontakin mene, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty? : )
Tässä siis muutamia päällimmäisiä ajatuksia ekologisuudesta ja niistä asioista mitkä kiinnostaa ja mietityttää. Käyttäjäkohtaiset kokemuksia ja kommentteja toimivuudesta olisi mahdottoman mukava saada.


Arjenaherrusintoa ja kauniita syyspäiviä!
-uts

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista