maanantai 7. marraskuuta 2011

Maansiirtoa, maanraivausta ja askel eteenpäin

Nyt on  viimeisetkin muuttujat ovat ratkenneet ja ihan todella tässä käydään tekemään taloa ja suunnittelutyö aloitetaan ihan aikuisten oikeasti (ei vakavaa mutta olennaisesti rakentamisen aloittamisen siirtymiseen vaikuttavaa tekijää).
Viime viikonloppuna, tarkemmin ottaen lauantaina otettiinkin jo pienisuuri harppaus eteenpäin. Aamulla kymmenen maissa tassuteltiin tontilla yhden maanrakennustöitä tekevän ammattilaisen kanssa ja kuultiin häneltä mielipiteitä, ohjeita sekä huomioonotettavia seikkoja kun maansiirtotöitä aletaan tekemään. Puolitoistatuntia siinä meni ja saatiin kovasti yhteystietoja/yhteyshenkilöitä, joita hän suosittelee ja joita voitaisiin käyttää projektissamme.
Mahtavinta oli totta kai, että hän kuunteli meitä ja ehdotti kuinka meidän tulisi esimerkin omaisesti toteuttaa työjärjestys, jotta saadaan a. nopeutta, b. tehokkuutta sekä c. (meille tärkein pointti), hyödynnettyä mahdollisimman paljon omia ”maa-aineksia”, eli siis pommimies hyvissä ajoin paikalle ja sitten sitä murskaa pihatien pohjaksi ja mahdollisesti myös imeytyskenttään ja isoimmat kiven lohkareet pihan koristeeksi/aidanteeksi. Tällöin ei makseta ensin siitä, että tontille tuodaan tavaraa ja sitten vähän ajan päästä maksetaan siitä, että miltei samaa tavaraa viedään pois.
Hinta-arviokin saatiin, jossa työmies ja koneet puoleksitoista viikoksi, maan (kantojen ym.) poisvienti ja tarvittavan lisämaan tuonti, tien suodatinkankaat, rumpuputket, sähköputkien kaivuu sekä ojan siirtäminen ja vesien johtaminen ja.. en itse muista ihan kaikkea, mutta toimii hyvänä osviittana laskelmillemme kun arvioimme kokonaiskustannuksia.

 
Tämän jälkeen pääsimme vielä katsomaan yhtä miltei muuttovalmista Kannustalon Rauhalaa. Talo on tehty kalliorinteeseen, ja voin sanoa, että on muuten sen kadun mahtavimman näköinen talo ja erottui edukseen muista! Tämä Rauhala on rakennettu myös hartiapankkivoimin. Omistaja kierrätti meidät  huoneesta toiseen ja me kyseltiin minkä ehdittiin. Siitä kotiinpäin ajellessa usko siihen, että voi talon rakentaa ihan itse vahvistui. Tästä mahdollisuudesta päästä katsomaan rakentamisvaiheessa olevia taloja olen kiitollinen kaikille sen mahdollistaneille.
Tällä viikolla siis olemme menossa tapaamaan ensimmäistä taloedustajaa sekä selvittelemme sähköliittymäasioita ..Jännittävää!

Tämmöisistä pohjaratkaisuista lähdetään suunnittelua viemään eteenpäin:

alakerta



yläkerta



Mukavaa alkanutta viikkoa!
-uts

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista