torstai 29. maaliskuuta 2012

Valaistumista

Eilen sain näppäiltyä adluxille tarjouspyynnön valaisimista. Mukaan lähti pohjakuvat, johon olin piirtänyt valasimien paikat ja numeroinut ne vastaamaan excell-taulukkoa, jossa oli lista tarvittavista valaisimista kappalemäärineen.

Tänään tuli tarjous sähköpostiin. Todella nopeeta, arvostan :)

Alennusprosentiksi tulisi näillä valaisinmäärillä 18%

Valtaosa valaistuksesta on tarkoitus toteuttaa näin epäsuorasti:

Kuva lainattu täältä

Rakennusprojektihan meillä on vasta lastenkengissä, mutta suunnitteluun ja laskeskeluun kyllä kuluu valtaosa vapaa-ajasta. Monasti koirankin kanssa lenkillä ollessa tulee katseltua pihoja ja kuinka niiden valaistus on toteutettu ja  kuinka pihojen toimintoja on järjestelty. Ja illalla telkun katselun sijaan tulee usein googlailtua erinäisiä raksa-aiheisia asioita.

Molemmat meistä haluaa tehdä paljon itse ja ottaa asioista selvää, ja vasta sitten hakea varmistusta/henkistä tukea ja uskonvahvistusta alan ammattilaisilta.
No, onhan se kuluttavaa mutta myös antoisaa ja ehkä itsekin pystyy puntaroimaan monia asioita eri näkökulmasta kuin täysin asiasta tietämättömänä.

Ajatuksissa on nyt sähköjen ja valaistuksen lisäksi pyörinyt portaat, niitä olen paperille väsäillyt useampaan otteeseen ja sain niihinkin uuden idean, voi siis olla että ne täytyy teettää puusepällä?

Keittiö saralla taaseen:
Domukselta miule luvattiin viime tapaamisella laittaa tarjous sähköpostiin kahden viikon kuluessa, no nyt on kulunut kolme viikkoa.
Huomenna sitten Topi-Keittiöille katsomaan miun piirrosten mukaisesti tehtyjä suunnitelmia, jee kivaa.

..Tänään tuli päivän päätteeksi vielä piipahdettua ihanassa uudessa sisustusliikkeessä Lahden keskustassa. Palvelu on kyllä aina aivan mahtavaa ja jotain pientä on miltei joka kerta tarttunut mukaan :)
Verkkosivut ei ole vielä auki, mutta avautuvat pian: Millan Putiikki


-uts

3 kommenttia:

  1. Pyydä rohkeasti tarjousta myös meiltä.. www.ledstore.fi

    VastaaPoista
  2. Adluxin palvelu on kyllä loistavaa ja erittäin nopeaa. Meillä tilattu sieltä saalinkeja ks kWh välitilaan losteputkia. Tarkistakaa mikäli saalinkeihin päädytte erityisesti himmennettävien osalta, kuinka monta napaa sähköjohtoon tarvitaan. Me emme sitä älynneet tarkistaa ja siksi emme himmentämättömiä kaikkiin haluaisimme paikkoihin saaneet. Oikeastaan onneksi, koska toimii hyvin juuri näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, laitoinkin heille jo sähköpostikyselyn tuosta :) , tv-huoneeseen ollaan ajateltu laittaa himmennettävät saalingit.

      Poista

Kiitos kommenteista